Kolme vuotta. Kolme pitkää vuotta on kohta kulunut siitä, kun naputtelin yrityksen perustamisilmoitusta Patentti ja Rekisterihallitukselle eli näin kavereiden kesken PRH:lle. Ja kolme pitkää vuotta meni myös siihen, että sain aikaiseksi perustaa yritykselle omat nettisivut. Joten olkoon tämä sivusto vaikkapa ennakoitu syntymäpäivälahja yritykselleni. Kippis!

Varmasti moni nettisivuilleni eksynyt tuntee allekirjoittaneen edes pintaraapaisun verran. Mutta koen silti, että nettisivujen alkuun kuuluu aina yksi väkipakolla väsätty "Get to know me" osio. Joten tässä se nyt tulee.

Elämänkerta

Nimeni on Iida Savinainen. Olen 21-vuotias ja kotoisin Etelä-Karjalasta, tarkemmin Ruokolahdelta. Jep, juurikin se leijonien luvattu maa. Identiteettini on hevoset. Ihan niin kuin jokaisella muullakin hevosihmisellä. Hevoset ovat kuuluneet elämääni viimeiset 12 vuotta. Tein yläasteen alkaessa tietoisen valinnan kahden harrastuksen välillä: ratsastus vastaan lentopallo. Arvata saattaa kumman valitsin. Siitä lähtien olen puhunut ja hengittänyt hevosta, pari kertaa syönytkin.

Olin 13-vuotias, kun päätin, että minusta tulee isona ratsastuksenopettaja. Omistaisin oman ratsastuskoulun ja kesyttäisin villiponeja sivubisneksenä. No, Jore Marjarannan sanoin haaveet kaatuu ja ajatus on nyt hiukan toisenlainen. Yläasteen lopussa päätin opinto-ohjaajan kehotuksesta lähteä lukioon. Niinpä polkuni kuljetti yhteishaun kautta Rautalammille. Tuonne pieneen kylän pahaseen, jonne kaipaan toisinaan takaisin. Vietin Rautalammilla kaksi jaksoa, kunnes maitojuna kiidätti takaisin Ruokolahdelle ja Imatran Yhteislukioon. Tammikuussa 2019 lukio alkoi maistua puulta. Derivaatan sijasta opin erinomaiseksi valehtelijaksi ja pakko myöntää, olin aika haka keksimään tekosyitä, ettei kouluun tarvitsisi mennä. Silloin päätin, että nyt jos koskaan on aika siirtyä suunnitelmaan A, joka oli jo useamman vuoden ajan ollut Ypäjän Hevosopisto. Kevään yhteishaussa hain kouluun ja sinne myös pääsin. Syksyllä 2019 oli siis edessä muutto Kanta-Hämeen maakuntaan.

Opiskelin puoli vuotta Hevosopistolla ja pääsin soveltuvuuskokeiden kautta haluamalleni linjalle opiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi. Kaikki oli hyvin, kunnes loppu vuodesta jo lukion aikainen puunmaku alkoi uudelleen pyöriä suussa. Oli pakko keksiä jotain. Ratkaisuni asiaan oli oppisopimuskoulutus. Olen kiitoksen velkaa itselleni, että tein kyseisen päätöksen.

Tammikuusta 2020 alkaen aloitin opiskelemaan oppisopimuksella Peltolan Ratsutilalla ja viihdyin tallissa elokuuhun 2022. Ja viihtyisin edelleen, ellei terveys olisi alkanut näyttelemään kansainvälistä käsimerkkiä, sitä ikävän sävyistä. On hienoa työskennellä nuorena aikuisena ja elää unelmaansa. Mutta kun painolastiksi laitetaan +70-vuotiaan selkä, voi meno hiukan hidastua. Kun ratsastuksenohjaaja opintoja oli kevät talvella 2022 jäljellä enää muutama kuukausi selkäni sanoi viimeiset sanansa: "kiitti mulle riitti". Siitä alkoi yhdeksän kuukautta kestänyt ratsastustauko ja elämän uudelleen suunnittelu. Ravasin lääkärissä, röntgenissä ja magneettikuvissa. Lopullinen tuomio oli välilevy sitä ja välilevy tätä. Kaikki löytyy. Aika oli siis vaihtaa fyysinen ammatti johonkin kevyempään. Haaveet ratsastuksenohjaajan ammattitutkinnosta sai heittää kankkulan kaivoon. Valmistuin kuitenkin ajallaan ja ammattinimikkeenä toimii hevospalvelutuottaja.

No mitä sitten?

Se oli kysymys, jota pyörittelin päässäni muutaman kuukauden ajan. On vaikea miettiä mitä seuraavaksi, kun on rakentanut polkuaan yhden ainoan kortin varaan. Lopulta keksin varteen otettavan vaihtoehdon ja hain yhteishaussa opiskelemaan tradenomiksi ammattikorkeakouluun. Koulutus oli mielestäni monipuolinen ja tradenomilla on ihan hyvät lähtökohdat työllistyä sekä jatkaa opintoja oman halunsa mukaan. Pääsykokeiden ja muutaman varasijan kautta pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan. Elämä muuttui. Maalta kaupunkiin, päivittäisestä tallilookista ihan tavallisen näköiseksi sekä paluu opiskelijaelämään kolmen vuoden työrupeaman jälkeen. Siinä pistettiin niin sanotusti maalaisjuntti shokkiin.

Nyt, kun kelkka on ollut ohjattuna uuteen suuntaan vuoden ajan voin tyytyväisenä todeta, että en kadu hetkeäkään. Viihdyn koulussa ja markkinointi, johon suuntauduin puolen vuoden opintojen jälkeen, on täysin oma juttu. Työt hevospuolella ovat jatkuneet opetuksen parissa ja pystyn hiukan jo ratsastamaankin. On sääli, että terveydelliset esteet tulivat tielle hevosalan suhteen, mutta toisaalta ne ovat antaneet mahdollisuuden katsoa omaa elämää ja haaveita uudesta näkökulmasta. Ja pakko myöntää, ettei uusi näkökulma ole ollenkaan hassumpi.